Vuokrasopimuksen yleisehdot
1. Ajoneuvon käyttö
1.1 Vuokralainen on velvollinen käyttämään Ajoneuvoa tarkoituksenmukaisesti ja pitämään Ajoneuvon hyvässä kunnossa.
1.2 Vuokralaiselta on kielletty poistua Ajoneuvolla Viron alueelta ilman Vuokraamon kirjallista suostumusta.
1.3 Vuokralainen sitoutuu ennen jokaista liikkeellelähtöä varmistumaan, että Ajoneuvo on kunnossa, sekä seuraamaan ajon aikana sen teknistä kuntoa (Viron Liikennesääntöjen 68 § k. 1) sekä noudattamaan kaikkia soveltuvia säädöksiä, jotka säätelevät Ajoneuvon käyttöä, mukaan lukien liikennesäännöt.
1.4 Ajoneuvoa on kielletty käyttää: ajotien ulkopuolella, hinaukseen, ajoharjoitteluun, autourheiluun.
1.5 Vuokralaisella on oikeus luovuttaa Ajoneuvon ohjaamisen oikeus kolmannelle henkilölle ainoastaan Vuokraamon kirjallisella suostumuksella.
1.6 Ajoneuvosta poistuessa Vuokralainen sitoutuu olemaan jättämättä Ajoneuvoon esineitä ja tavaroita, sulkemaan ovet ja kytkemään päälle hälytysjärjestelmän, mikäli se on olemassa. Vuokralainen on velvollinen tekemään kaiken voitavansa, etteivät Ajoneuvon avaimet ja/tai Ajoneuvon rekisteröintitodistus joutuisi kolmansien henkilöiden haltuun.
1.7 Ajoneuvossa on tupakointi kielletty. Ellei Vuokralainen noudata tätä kieltoa, Vuokraamolla on oikeus vaatia 200 Eur sopimussakkoa.
1.8 Vuokralainen sitoutuu Ajoneuvoa käyttäessä noudattamaan ajokilometrirajoitusta, joka määritellään Vuokraamon Myyntiehdoissa (www.hansarent.ee). Mikäli Ajoneuvon palautuksen yhteydessä ilmenee, että Vuokralainen on ylittänyt vastaavan rajoituksen, hän sitoutuu maksamaan siitä korvauksena 0,1 Eur jokaiselta rajoituksen ylittävältä kilometriltä.
2. Vuokralaisen vastuu
2.1 Vuokralainen sitoutuu hyvittämään Vuokraamolle kaikki Sopimuksen täyttämisestä johtuneet vahingot, joita vakuutuksenantaja ei hyvitä. Mikäli Sopimuksen mukaisesti on tiettyihin seikkoihin liittyvä riski asetettu Vuokralaisen vastuulle, Vuokralainen vastaa siitä myös näissä tapauksissa, jolloin hän ei ollut syyllinen vahingon aiheutumiseen.
2.2 Sopimuksen voimassaoloaikana Ajoneuvon satunnaisen häviämisen ja vahingoittumisen riskin tai Ajoneuvon ja sen laitteiden vahingoittumisen riskin kantaa Vuokralainen, joka sitoutuu korvaamaan kaikki vahingot, joita vakuutuksenantaja ei ole hyvittänyt ajoneuvon vapaaehtoisen vakuutussopimuksen tai muun vakuutussopimuksen perusteella.
2.3 Vuokralainen on velvollinen hyvittämään Ajoneuvon hukatut, rikkoutuneet tai vaurioituneet osat siinä määrässä, mitä vakuutuksenantaja ei ole hyvittänyt ajoneuvon vapaaehtoisen vakuutussopimuksen tai muun vakuutussopimuksen perusteella.
2.4 Vuokralainen on vastuussa ja velvollinen maksamaan vuokra-aikana määrätyt liikenne- ja pysäköintisakot sekä muut mahdolliset sakot. Ellei Vuokralainen maksa em. sakkoja, Vuokraamolla on oikeus vaatia Vuokralaiselta sakkojen ja perintäkulujen (ml. ulosottomaksu) lisäksi myös 48 Eur palvelumaksua. Mikäli Vuokralaiselle määrätään vuokrakauden aikana liikenne- tai pysäköintisakko, hän on velvollinen tiedottamaan siitä Vuokraamolle vuokrasuhteen päättyessä.
2.5 Vuokralainen on velvollinen maksamaan rikkoutuneen renkaan remonttikulut 20 Eur rikkoutunutta rengasta kohti tai ellei rengasta ole mahdollista korjata, kahden uuden renkaan hankintakulut. Vuokraamo antaa Vuokralaiselle korjaamattoman renkaan ja saman vetoakselin toisen renkaan ja niiden renkaiden omistusoikeus kuuluu Vuokralaiselle.
2.6 Ellei Vuokralainen palauta Ajoneuvoa polttoainesäiliö täytettynä, Vuokraamolla on oikeus vaatia korvausta jokaisesta puuttuvasta polttoainelitrasta, johon lisätään Vuokraamon palvelumaksu 10 Eur.
2.7 Mikäli Vuokralaisen toiminnan tuloksena kasvaa pakollisen liikennevakuutuksen riskikerroin, Vuokraamolla on oikeus vaatia Vuokralaiselta 100 Eur kertaluonteisen sopimussakon maksamista.
2.8 Vuokralainen vakuuttaa olevansa tietoinen siitä, että Ajoneuvon vahingoittumisen tapauksessa hänen omavastuusumma on 390 Eur (paitsi jos Vuokralainen on ostanut omavastuun pienennyksen) ja varkauden tapauksessa 15% Ajoneuvon hinnasta. Vuokralainen on tietoinen myös siitä, että mikäli hän laiminlyö sopimusvelvollisuuksiaan, hänen vastuunsa voi ulottua myös 100%:iin Ajoneuvon hinnasta.
2.9 Mikäli vakuutuksenantaja hyvittää Vuokraamolle vahingon, josta tämän Sopimuksen mukaan on vastuussa Vuokralainen, vähentyy vastaavasti Vuokralaisen korvausvelvollisuus suhteessa Vuokraamoon.
2.10 Kaikki Sopimuksen mukaiset mitkä tahansa rahalliset vaatimukset ja velvollisuudet, mukaan lukien vuokramaksu sekä maksu lisäpalveluista ja lisätarvikkeista, Vuokralainen on velvollinen täyttämään seitsemän (7) kalenteripäivän kuluessa Vuokraamolta vastaavan vaatimuksen saamisesta lukien. Mikäli Vuokraamo lähettää vaatimuksen postitse tässä Sopimuksessa mainittuun Vuokralaisen osoitteeseen, vaatimus katsotaan vastaanotetuksi.
2.11 Vuokraamolla on oikeus vaatia ja esittää Vuokralaiselle mikä tahansa Sopimuksen mukainen rahallinen vaatimus heti sen jälkeen, kun vaatimuksen määrä on selvinnyt sekä Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vaaditun maksun Sopimuksen k. 2.10 mukaisesti. Rahalliset vaatimukset on täytettävä kohdan 2.10 mukaiseen määräaikaan mennessä myös siinä tapauksessa, jos asiasta on vireillä rikkomus-, rikos- tai vakuutusasian menettely.
2.12 Ellei Vuokralainen suostu Vuokraamon esittämään vaatimukseen tai sen määrään, hänellä on oikeus esittää Vuokraamolle vastalause neljäntoista (14) kalenteripäivän kuluessa vaatimuksen saamisesta. Ellei vastalausetta esitetä, se katsotaan suostumisena vaatimukseen täydessä määrässä eikä Vuokralaisen myöhäisempiä vastaväitteitä hyväksytä.
3. Vuokramaksu ja muut maksut
3.1 Vuokralainen sitoutuu maksamaan Ajoneuvon käytöstä Sopimuksen sekä Vuokraamon voimassaolevan hinnaston ja myyntiehtojen mukaisesti (jotka ovat Vuokraamon korisivulla www.hansarent.ee), kaudelta, joka alkaa Ajoneuvon luovuttamisella Vuokralaiselle sekä päättyy, kun Sopimuksen mukaisessa kunnossa oleva Ajoneuvo palautetaan Vuokraamolle. Vuokralaisen käyttämistä vuokrapalveluista, lisäpalveluista ja/tai lisävarusteista Vuokralainen maksaa kohdan 2.10 mukaisen määräajan kuluessa.
3.2 Ellei Vuokralainen suorita Sopimuksen mukaista vuokramaksua tai muita Sopimuksen mukaisia maksuja tai lisäpalveluista ja/tai lisävarusteista perittävää maksua Sopimuksen mukaiseen määräaikaan mennessä, Vuokraamolla on oikeus vaatia viivästyskorkoa kohdan 3.3 mukaisessa määrässä. Jos maksu myöhästyy ainakin toisen kerran, Vuokraamolla on viivästyskoron lisäksi oikeus vaatia sopimussakkoa, jonka määrä vastaa enintään kolmen (3) vuokrapäivän vuokramaksua. Sakon maksaminen ei vapauta vuokramaksun maksamisesta.
3.3 Ellei Vuokralainen suorita mitä tahansa Sopimuksen mukaista maksua oikea-aikaisesti, Vuokraamolla on oikeus vaatia viivästyskorkoa 0,1% myöhästyneestä maksusta jokaiselta eräpäivän jälkeiseltä päivältä.
3.4 Vuokraamolla on oikeus ennen Ajoneuvon Vuokralaisen käyttöön luovuttamista vaatia Vuokralaiselta vakuusrahaa, joka on määritelty Vuokraamon myyntiehdoissa (www.hansarent.ee). Vakuusmaksun voi suorittaa luottokortilla tai pankkisiirtona.
4. Vuokraamo sitoutuu
4.1 Luovuttamaan Vuokralaiselle työkunnossa olevan Ajoneuvon dokumentteineen sovittuna aikana ja sovitussa paikassa.
4.2 Luovuttamaan Vuokralaiselle Ajoneuvon puhtaana, polttoainesäiliö täynnä.
4.3 Palauttamaan Vuokralaiselle, joka on täyttänyt kaikki sopimusvelvollisuudet suhteessa Vuokraamoon, hänen maksamansa vakuusrahan.
4.4 Tarkastamaan Vuokralaisen palauttaman Ajoneuvon 7 (seitsemän) kalenteripäivän kuluessa Ajoneuvon palauttamisen jälkeen sekä esittämään havaituista vahingoista johtuvat vaatimukset Vuokralaiselle 14 (neljäntoista) kalenteripäivän kuluessa.
5. Luovuttaminen ja vastaanottaminen
5.1 Vuokraamo luovuttaa Ajoneuvon Vuokralaiselle sekä Vuokralainen vastaanottaa Ajoneuvon, tehdessään Sopimukseen vastaavan merkinnän. Ajoneuvon lisäksi Vuokraamo luovuttaa Vuokralaiselle pakollisen liikennevakuutuksen todistuksen, lomakkeet “Tiedote liikenneonnettomuudesta“, Ajoneuvon rekisteröintitodistuksen, kaksi pyöräkiilaa, ensiapuvälineet (autoapteekki), palosammuttimen, varoituskolmion.
5.2 Mikäli Ajoneuvossa esiintyy puutteita, jotka eivät estä ajoneuvon käyttöä, Vuokralainen tekee vastaavan merkinnän Sopimukseen. Ellei Vuokralainen ole tehnyt mitään merkintää Ajoneuvon teknisestä kunnosta, siitä päätellään, että Ajoneuvo vastaa Sopimuksen ehtoja eikä sillä ole mitään vaurioita.
5.3 Vuokralainen on velvollinen palauttamaan Ajoneuvon samassa teknisessä kunnossa kuin se luovutushetkellä oli sekä Ajoneuvon polttoainesäiliön on oltava täynnä.
5.4 Vuokraamolla on oikeus periä Vuokralaiselta maksua ajoneuvon puhdistamisesta Lisäpalveluhinnaston mukaisesti.
6. Vuokralaisen velvollisuudet Ajoneuvon toimintahäiriöiden, vahingoittumisen, liikenneonnettomuuden tai menetyksen tapauksessa
6.1 Vuokra-aikana syntyneistä Ajoneuvon toimintahäiriöistä ja vahingoista Vuokralainen on velvollinen viipymättä tiedottamaan Vuokraamolle. Lisäksi Vuokralaisen täytyy esittää Vuokraamolle allekirjoittamansa selitys, joka sisältää hänen kuvauksensa tapahtuneesta.
6.2 Ellei Ajoneuvon toimintahäiriön takia Ajoneuvoa ole enää mahdollista käyttää, Vuokralainen sopii Vuokraamon kanssa korjaamosta, jossa vika korjataan. Yleensä korjaamona toimii vastaavan automerkin edustusliike Virossa. Vuokraamo ei ole velvollinen hyvittämään Vuokralaiselle Ajoneuvon korjauskuluja, joista ei ole sovittu.
6.3 Vuokralainen on velvollinen heti tiedottamaan Vuokraamolle Ajoneuvon vahingoittumisesta, kolarista, ryöstöstä, petoksesta, varkaudesta tms. seikasta, joka on vaarantanut tai saattaa vaarantaa Vuokraamon omistamaa tai hallitsemaa omaisuutta. Samoin Vuokralainen on velvollinen tiedottamaan em. tapauksista viipymättä poliisille ja/tai pelastuslaitokselle.
6.4 Liikenneonnettomuuden sattuessa täytyy noudattaa Viron liikennesääntöjä.
6.5 Liikenneonnettomuuden tapauksessa täytyy onnettomuuden seikkojen kirjaamiseksi kutsua onnettomuuspaikalle poliisi tai Vuokralaisen täytyy asianmukaisesti täyttää lomake “Tiedote liikenneonnettomuudesta“. Ellei Vuokralainen esitä Vuokraamolle lomakkeen “Tiedote liikenneonnettomuudesta“ tai poliisin onnettomuuspaikalla laatiman pöytäkirjan kopiota, Vuokralainen vastaa kokonaan Vuokraamolle aiheutuneesta vahingosta.
6.6 Omaisuuden menettämisen tapauksessa Vuokralaisen täytyy viipymättä palauttaa Vuokraamolle Ajoneuvon rekisteröintitodistus sekä avaimet. Vuokralainen vakuuttaa olevansa tietoinen siitä, että em. velvollisuuden laiminlyönnin tapauksessa Vuokraamon vakuutuksenantaja ei hyvitä Vuokraamolle mitään vahinkoa, ja näin ollen Vuokralainen on velvollinen korvaamaan kaikki Vuokraamolle aiheutuneet vahingot, mukaan lukien Ajoneuvon 100% arvo.
7. Vuokraamon vastuu Ajoneuvon toimintahäiriöiden tapauksessa
7.1 Vuokraamo ei ole suorassa eikä välillisessä vastuussa vahingosta, joka saattaa Vuokralaiselle aiheutua Ajoneuvon toimintahäiriöistä ennen vuokra-aikaa tai sen kuluessa sekä tapauksissa, jos toimintahäiriöiden takia ajo keskeytyy tai viipyy, paitsi tapauksissa, jolloin tämä johtuu Vuokraamon tahallisesta tai törkeästä huolettomuudesta johtuvasta sopimusrikkomuksesta.
8. Ajoneuvon palautus
8.1 Vuokralainen on velvollinen palauttamaan Ajoneuvon sovittuna aikana, sovittuun paikkaan sekä samassa kunnossa kuin se luovutushetkellä oli.
8.2 Mikäli Vuokralainen ylittää sovitun vuokra-ajan ilman Vuokraamon vastaavaa suostumusta, Vuokraamolla on oikeus vaatia kaksinkertaista vuokramaksua jokaiselta sovitun vuokra-ajan ylittävältä päivältä.
8.3 Vuokralainen on tietoinen siitä, että ellei hän palauta ajoneuvoa sovittuna päivänä eikä ole tiedottanut Vuokraamolle palauttamista estävistä seikoista, Vuokraamolla oikeus on esittää Viron oikeusviranomaisille hakemus Viron rikoslain (Karistusseadustik) 215 § perusteella, joka säätelee vastuuta tapauksissa, jolloin ajoneuvoa käytetään omavaltaisesti.
8.4 Mikäli Vuokralainen palauttaa Ajoneuvon ennen sovittua aikaa tai mikäli Vuokraamo oikeutetusti irtisanoo Sopimuksen, Vuokraamo ei ole velvollinen palauttamaan Vuokralaisen maksamaa ennakkomaksua.
9. Vuokrasopimuksen irtisanominen
9.1 Vuokraamolla on oikeus heti irtisanoa Sopimus ja vaatia Ajoneuvon viipymätöntä palauttamista, mikäli ilmenee, että Vuokralainen rikkoo Sopimuksen ehtoja, on Sopimuksen solmimisen yhteydessä esittänyt väärää tietoa, on jollakin muulla tavalla eksyttänyt Vuokraamoa tai mikäli ilmenee muita seikkoja, jotka saattavat vaarantaa Ajoneuvoa tai aiheuttaa vahinkoa Vuokraamolle.
9.2 Mikäli Vuokraamo irtisanoo Sopimuksen kohdan 9.1 mukaisilla perusteilla, Vuokralainen on velvollinen palauttamaan Ajoneuvon Vuokraamolle myöhäisintään viiden (5) tunnin kuluessa Vuokraamon puhelimitse (myös SMS-tekstiviestinä) välitetystä irtisanomisilmoituksesta. Ellei Vuokralainen palauta Ajoneuvoa viiden (5) tunnin kuluessa, hän sitoutuu maksamaan 200 Eur sopimussakon ja siinä tapauksessa sovelletaan Sopimuksen kohtien 8.2. ja 8.3. ehtoja.
10. Muut ehdot
10.1 Tästä sopimuksesta aiheutuvat riidat ratkaistaan ensisijaisesti neuvotteluteitse. Ellei sovintoon päästä, asia ratkaistaan Harjun Maaoikeudessa Kentmannin oikeustalolla.
Tieto (+372) 6 55 71 55 tai booking@hansarent.ee
Hansarent Autovuokraamo Virossa 2012







